sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Vuoden vaihteessa

Vaikka blogissakin on jo vuosi vaihtunut, vielä muutama sananen aattoillasta ja pyhien vietosta. Olimme aattoillan kotona, mökkiä ei ehtinyt lämmittää jotta sinne olis viitsinyt mennä ja muutenkin mukavuudenhalu voitti :) Pelotti, miten paljon Rella pelkää raketteja ja pommeja. Käytiin n. viiden aikaan vielä ulkona ja kuuden jälkeen alkoi pauketta kuulua. Ilmeisesti Rella oli jo vähän ehtinyt unohtaa pelkoaan kahden viimeisen rauhallisen uuden vuoden aikana, koska se ei oikeistaan reagoinut alkuillasta mitenkään. Sitten yhdentoista aikaan kun äänet kovenivat, niin sen piti päästä äitin syliin istumaan, mutta mitään paniikkia sille ei tullut. Pissalle ei tosin voinut mennä, Riia ja Ruska toimittivat kyllä asiansa takapihalle ilman ongelmia. Kaiken kaikkiaan ilta sujui oikein hyvin, meillä oli Pekan kanssa hyvää syötävää ja pullo skumppaa ja pian puolen yön jälkeen Pispala rauhoittui unten maille..
Uuden vuoden ensimmäisen päivän iltana mentiin Seijan luo iltaa istumaan. Ensin nautittiin iltabrunssi erilaisine herkkuineen..


















Kahvin ja liköörien jälkeen pelattiin kierros PartyAlias -peliä, jonka ostin Pekalle joululahjaksi. Vaikka meitä olikin vaan kaksi paria, me ja Seija ja Minna, niin hauskaa oli silti =)














Kotona oltiin vasta vähän ennen yhtä ja tämä sunnuntai on sujunut enempi tai vähempi torkkuessa. Onneksi sain tehtyä reippaan lenkin koirien kanssa, pakkanen on ollut n. miinus kymmenen asteen lukemissa joten mikäs on näissä talven maisemissa kulkea, niistä lisää omassa postauksessaan :)




Ei kommentteja: