maanantai 30. elokuuta 2010

Elokuun kooste

Tässä kuussa olen ollut tosi laiska bloggaamaan. Mitään erityistä ei ole tapahtunut tai sitten kirjoittelu on vaan jäänyt. Paljon ollaan oltu maalla ja siellä on käynyt vieraitakin. Sukulaisille pidettiin grillailu-iltapäivä niin kuin viimekin kesänä. Tuli syötyä, juotua ja seurusteltua. Sitten pari kaveria kävi ihan eka kertaa. Ilma on ollut lämmin, kunnes reilu viikko sitten kesä hävisi jonnekin ja nyt onkin ollut vaan n. 10 asteen päivälämpötiloja. Tuli yhtäkkiä kauhee kiire kaivaa pitkähihaista puseroa ja farkkua ja takkia päälle! Trimmasin Riian ja Rellan viikko sitten ja niillekin on pitänyt pukea t-paitaa päälle ettei tarvi palella nakuna. Toivottavasti ilma vielä lämpenee, muuten tulee liian pitkä syksy. Syyskuinen intiaanikesä olis tosi ihanaa!
Pekka aloitti tekemään keittiöremonttia Saakoskella, kaapistot ja tasot uusiksi. Tuskin maltan odottaa että valmistuu ja saa sinne vähän lisää tilaa.
Tämän kuun alussa olin myös hautajaisissa, kun äidin vanhin sisko kuoli. Hän oli jo 91-vuotias ja sairasti reumaa vuosikymmeniä. Hän oli kuitenkin sitkeä ja aikaansaava nainen, toivon että olen perinyt vähän sitä samaa elämän asennetta, että turhista ei ruikuteta.
Tämän syksyn marjasaalis on jäänyt aika laihaksi. Vadelmia tuli ihan murto-osa viime vuotisesta, kun marjat kuivuivat oksiin. Mustikoita en ole saanut mistään. Punaisia viinimarjoja sain sangollisen ja mustia muutaman litran. Pekka kävi pohjoisessa ja poimi sieltä muutaman litran hilloja. Pitää nyt nuukailla talven mittaan jotta riittäisi mahdollisimman pitkään. Onhan sitten kuivattua marjajauhetta saatavana, sekin on terveellistä. Ja kaupan pakasteesta saanee marjoja myös, jos raskii ostaa..
Sienimetsässä en ole oikein käynyt, mitä nyt vähän silmäillyt pusikkoon kun olen koirien kanssa kulkenut. Jos uskaltaisi käydä jossain, kanttarellit maistuis kyllä. Olis kyllä kivempi jos löytyis sellainen metsä missä ei ole hirvikärpäsiä!
Mitäs muuta...ai niin, viime viikolla söin pitsaa ja syönnin jälkeen huomasin että ala-takahampaasta oli lähtenyt pala pois. Ei se pitsa niin kovaa ollut, mutta niin vain paikatusta hampaasta pala lähti. Sain siihen sitten väliaikaisesti kittiä ja lokakuulle ajan hammaslääkärille oikeeseen korjaukseen.

Saakoskelle istutetut auringonkukat kasvoivat ja kukkivat. Tässä aurinkoa teillekin :)

torstai 5. elokuuta 2010

Sillä siili

Tänä kesänä olen taas ruokkinut takapihalla kulkevia siilejä. Kovin runsaslukuisesti eivät siilet ole olleet liikkeellä, kun joskus männä vuosina niitä on ollut kupilla parhaimmillaan kuusikin, niin nyt tarjoilusta ovat nauttineet pääasiassa nämä kaksi kaverusta, joita nimitän kaksosiksi :) Minulla ei ole aavistustakaan kumpaako sukupuolta ne ovat, aika samankokoisia ja -näköisiä kuitenkin. Ne ovat vielä yleensä samaan aikaan liikkeellä, jo hyvissä ajoin illalla nokka pystyssä haistelemassa ja kuulostelemassa missä tarjoilu viipyy. Välillä niiden pitää puhista ja pöhistä toisilleen ja olla otsapiikit pystyssä, mutta kun malttavat keskittyä syömiseen, niin sopu samalta kupilta löytyy kyllä.















Olen pitänyt tarjolla myös vettä ja sitä ne ovat juoneet mieluusti hellesäiden aikaan. Muuten ruokavalio koostuu pääasiassa Helmiltä jääneistä ruuantähteistä, liotetusta kissan kuivamuonasta (välillä koirienkin) ja juustosta.