lauantai 31. joulukuuta 2011

Sinulle!

Uuden Vuoden kynnyksellä... Edessä on sata ovea, tuhat tietä. Valitse sydämelläsi, punnitse tunteella, käytä hiven järkeä. Ovet on tehty avattavaksi, tiet tallattavaksi, elämä elettäväksi. Jos erehdyt, uskalla itkeä, uskalla nauraa, uskalla muuttaa suuntaa. Ei mikään kasva ilman vettä, ei ihminen kypsy kyynelittä. Mutta silti odota parasta, äläkä pelkää pahinta, niin saat mitä ansaitset. Onnellista Uutta Vuotta!




perjantai 23. joulukuuta 2011

tiistai 20. joulukuuta 2011

Ei niin joululta tunnu

Kun ulkona on pimeää ja ruoho vihertää, teillä lentää kura, lämpötila plussan puolella ja taivaalta tulee vettä, on todella vaikea saada minkäänlaista joulufiilistä. Koko joulukuu on oikeistaan mennyt sen talven odottelussa, mutta nyt taidan alkaa luovuttamaan. Ehkä vien talvikenkiä takaisin varastoon, koska kumiteräkengät on ainoat mitä nyt on voinut pitää. Lumilapiokin on ollut toimettomana takapihalla lokakuusta lähtien, kun varauduin jo silloin lumentuloon..hah! Olen ajatellut ostaa uuden toppapuvun alennusmyynneistä, mutta nyt olen harkinnut sen vaihtamista sade-asuun.. No, positiivista on tietenkin se, ettei koirien tarvitse palella kuten parina viime talvena.
Joulua en ole "valmistellut" mitenkään, joulukortit ostin ja lähetin viime tipassa, pari lahjaa on edelleen hankkimatta. Koristeita en meinaa kaivaa varaston periltä. Siivouskin on siinä ja siinä, paljonko kannattaa, koska hiekkaa ym. tulee sisälle väkisinkin kaikkien tassuissa ja jaloissa. Jouluna pitänee keskittyä lähinnä syömiseen ja juomiseen, niin eiköhän se siitä suju!

torstai 1. joulukuuta 2011

Rellan päivä

Joulukuun ensimmäinen päivä blogissa on perinteisesti omistettu Rellalle, koska on sen syntymäpäivä. Tänään vuosia tulee täyteen jo 9. Kävimme aamulla lumettomassa metsässä.


















Lunta ehti jo välillä tulla, mutta sitten tulivat sateet jotka veivät vähäisenkin lumen mennessään. Kävin vielä pyörällä tänään kaupassa, harvinaista joulukuulle. Rellalle ostin synttärilahjaksi dentastixsejä.