Pyöräilin tänään kaverini Sirkan kanssa Jämsänkoskella. Se liitettiin Jämsään tämän vuoden alusta, mutta tuntuu edelleen ihan omalta kylältään. Paikkaa hallitsee upm:n paperitehtaan miljöö. Erääseen tehtaan vanhaan varastorakennukseen avautui tänä keväänä Wanha Makasiini. Meidän retken tarkoituksena oli käydä katsastamassa, minkälainen paikasta oli tehty. Aika hieno se kyllä oli, sisustus oli tehty vanhoilla huonekaluilla, esineillä ja valokuvilla. Tilassa oli tietty kahvila ja erilaisten käsitöiden myyntiä. Me juotiin kahvit ulkosalla auringonpaisteessa. Eikö olekin kauniit ikkunaluukut?
On se vanha.
Makasiinilta ajelimme sitten Vanhalle Myllylle. Täällä on tullut käytyä ennenkin nauttimassa hyvästä ruuasta. Tällä kertaa nautimme terassilla yhdet siiderit :)Vanhoissa rakennuksissa ja tavaroissa on aina oma hieno tunnelmansa. Jos ne osaisivat puhua, niin mitä kaikkia tarinoita niillä olisikaan kerrottavanaan..
On kurja aina valittaa säästä, mutta ei oo kivaa kun on 10 astetta lämmintä, vettä tihuttaa ja tuulee niin että tukka lähtee. Nyt juhannusviikkona kun kesän pitäis olla hehkeimmillään. Pitää vaan toivoa ettei jussina sada, ainakaan paljon. Tarkoitus olis kuitenkin mennä maalle, joten olis kiva saada oleskella pihallakin ilman sadevaatteita... No onhan tässä toki ollut ihan sortsikelejäkin, että ei tää nyt ihan penkin alle ole mennyt tämä alkukesä.
Piristystä on tuonut syksyn reissun suunnittelu. Mulle tuli tuossa toukokuussa sellainen fiilis että nyt olis päästävä taas pienelle matkalle syksyllä. No sitten vaan Minnalle ja Seijalle kyselyä että onnistuisko. Eikä niitä tarvinnu kauaa suostutella kun Minna jo laittoi suunnitelmia sähköpostiin. Ja pienten pähkäilyjen jälkeen matkasta sukeutui tällainen: lento Helsingistä Budapestiin, sieltä autolla Bratislavaan ja vielä Wieniin. Yhteensä viiden päivän reissu syyskuun lopulla. Meidän seurueeseen tuli kahden hölön lisäys kun kaverini Jaana lähtee ja tietenkin..Pekka! :) Pekka siis pääsee oikein kunnon naisporukkaan, jos Minnan mies ei sitten vielä tule mukaan. Tämä nyt sitten tietää sitä, että tässä kesän mittaan on vedettävä kukkaron nyörit entistäkin tiukemmalle, huh. Etenkin kun varasin koirille hoitopaikan Boondocksista. Matka on siihen aikaan, että en osannut tietää ketään, kuka voisi hoitaa koirat. Näin ainakin tietää, että koirat tulevat hoidetuiksi, eikä asialla tarvitse vaivata ketään. Helmin hoito kotiin on helpompi järjestää. Hienoa päästä taas näkemään uusia paikkoja, luulen että nuo kaikki ovat upeita kaupunkeja!
Pekka on töissä aika tiiviisti, viime viikonloppuna vain käytiin lauantaina Saakoskella. Kukat olivat kasvaneet sielläkin ja kaikki uudet istutukset olivat säilyneet hyvinä. Pekka kävi naapurissa mönkijällä ja paluumatkalla Riia ja Rella saivat kyydin kotipihaan =)
Koe seikkailut
matkoja taita
Näe vehreitä marjamaita
Maut maista ja ääniä kuule
Ota selvää
älä vain luule
Koe villisti
elämän retki
elä jokainen,
jokainen hetki.
Tuon runon löysin kun guugletin "kesäruno" ja se sopiikin hyvin tähän postaukseen :)
Nyt on takapihan kukkaistutuksetkin valmiita. Istutuksissa on samettikukkaa, pikkupetuniaa, pelargoni, neilikkaa, lobeliaa, kesäleimu ja intiaaniminttu. Ruukuissa kasvaa myös jäävuorisalaatti ja basilika, persilja ja villirucola. Ulos siirsin myös muratin amppelissaan.



Saniainen rullaa lehtiään auki.
Kuun vaihde on ollut helteinen, pari päivää liki 30 astetta! No, nyt alkoikin taas normikelit, sadetta on luvattu ja kalseaa keliä... saas nähdä miten jatkossa. Saakoskella ei juuri ehdi olemaan, Pekka on aika tiiviisti töissä tässä kuussa. Onneksi en laittanut sinne kuin kahteen purkkiin krassin siemeniä kun saavat pärjätä siellä aika lailla itekseen.