perjantai 27. maaliskuuta 2009

Joutsenet

Muutama päivä sitten joelle saapuivat joutsenet. Laskin, että laumassa olisi ainakin kahdeksan lintua, mukana myös viime vuotisia poikasia harmaassa puvussaan. Ne ruokailevat ja pitävät tiiviisti yhteyttä toitotellen kovaäänisesti tervehdyksiään. Joki taitaa olla niille vain välilevähdyspaikka matkalla pohjoisemmaksi, mutta mukava saada ne naapureiksi edes vähäksi aikaa.














torstai 26. maaliskuuta 2009

Uusia ruukkuja ja peilaava jänis

Nyt kun pyörällä taas pääsee kurvailemaan, niin kävin Ruskan kasvattaja-äidin puodissa. Puoti on nimeltään Toivilan Kylän Maapaikka ja siellä on myytävänä kaikenlaista ihkua tavaraa - ja paljon. Suurin osa on sisustukseen liittyvää ja sitten siellä on myös paikallisten käsityö-harrastajien tuotoksia. Heli itse tekee esim. puusta melkein mitä vaan, brodeeraa ja tuunailee vanhoja esineitä uuteen käyttöön aina kuitenkin esineen ikää ja näköä kunnioittaen. Kun käyn siellä, niin melkein aina jotain tarttuu mukaan. Tänään ostin nämä ruukut. Tuohon vihreään lehti-vaasiin meinaan hakea koivunoksia, jospa ehtisivät pääsiäiseksi vähän avaamaan lehtiä. Kukalliset ruukut saavat ehkä kesäkukkia seurakseen.













Helillä on puoti-apulaisina myös kaksi kania. Toinen on vanhempi Väiski ja toinen ihan uusi tulokas poikanen Mansikka :) Minä sanon niitä rusakoiksi, molemmat ovat ruskeita ja suurensuurta rotua. Ihania ne ovat kumpikin, saavat välillä pomppia ympäri puotia vapaasti. Väiski tykkää peilata, näin se ihasteli komeita korviaan lattialla olevasta peilistä:

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Maaliskuisia kuvia

Sain pari viikkoa sitten uuden kännykän, jossa on vaatimaton kamera. Sillä on sitten tullut näpsittyä kuvia sieltä sun täältä, joita tässä nyt osa. Kuvien laatu ei ole hyvä, kun kamerassa on vain 2 megapikseliä, mutta ehkä tässä nyt menevät tällaisina tuokiokuvina.

Trimmasin Riian ja Rellan äskettäin ja Riia on tässä palttoo päällä äidin luona. Se katselee ikkunasta näkyisikö pihalla oravia, niillä kun on tapana siellä juoksennella. Äiti sanoi että ota nyt kuva kun se istuu tuossa kuin vanha ukko takki niskassa :D


















Vielä on lunta jäljellä vaikka kuinka. Tämä on Saakoskelta, Ruska odottaa uutta lumipalloa haettavaksi.


















Tämäkin on Saakosken metsästä. Kuusen juuren oli kerran ilmestynyt tällaisia reikiä. En nähnyt missään eläinten jälkiä ja ihmettelin kenen tekosia nämä ovat. Kuvan ottamisen jälkeen kun kävimme tuolla, niin reiät olivat suurentuneet ja lisääntyneet. Lisäksi puun runkoon, parin metrin korkeudelle oli ilmestynyt samanlainen reikä. Jos joku tietää mikä eläin tekee tällaisia, niin kerro minullekin, olisi kiva tietää!


















Samaisesta metsästä, kevätaurinko sieltä kurkistaa..


















Tämä kuva on meidän lenkkipellolta. Tällä viikolla myös neljä metsäkaurista olivat ulkoilemassa, kuten kuvassa selvästi näkyy =) Niin ne on ne pienet pisteet siellä takana... kohta kuvan ottamisen jälkeen laitoin Ruskan hetkeksi kiinni koska kauriit olivat niin näköetäisyydellä, että se olisi varmasti lähtenyt perään.


















Vielä yksi kännykkäotos, Saakoskelta tämäkin. Riia osaa ottaa auringosta täyden hyödyn, sohvalla se meni tyynyn päälle könöttämään, kun aurinko niin sopivasti siihen osui :)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Kevättä jo?

Ihan selvästi kevät alkaa, aurinko lämmittää ja sulattaa teitä ja linnuillakin on ihan uusi soundi laulussa. Ja ihana valo - se vaan lisääntyy! Tähän aikaan vuodesta minulle tulee väsymys. Eikä se ole kevätväsymys vaan talviväsymys. Väsyn lumeen, lumisateeseen, aamuliukkaisiin teihin. Väsyn toppavaatteisiin, lapasiin ja jalkoja painaviin talvikenkiin. Pipoihin ja hattuihin. Yhtään lumisadetta ei saisi enää tulla. Jokainen hiutale on pettymys ja takaisku. Alan raivokkaasti odottamaan kevättä, että maa paljastuu ja kuivaa. Kevättuuli ja aurinko tulisitte jo!!
Väsymyksestä huolimatta tämä aika, odottaminen, on sitä parasta. Kun kuitenkin tietää, että vain hetken päästä luonto puhkeaa raivokkaaseen kasvuun ja joka paikassa tuoksuu ja vihertää. Sitä odotellessa voi kiusata itseään katselemalla postissa tullutta kesäkukkakuvastoa. Tajuttoman upeita kukkia olisi tarjolla, hienoja uutuuksia ja tuttua väriloistoa. Tosin viime kesänä päätin, että en nyt laita kovin paljoa kukkia, jos vaikka ollaan paljonkin Saakosken puolella, niin kukkien kastelu ja katselu voi jäädä vähiin. Mutta sen näkee sitten miten käy, kun kaikki ihanuudet tulevat myyntiin..
Kevätkausi tuli avattua perjantaina, kun oltiin Himos areeenalla katsomassa Yö-yhtyettä. Porukkaa oli liikkeellä runsain mitoin ja pojat ne vaan jaksaa soittaa. Eilen oli sitten vatsatauti. Niin kun antaa ylen koko päivän, niin ei kai se muutakaan voi olla? Kun sitä on vielä liikkeellä.
Pekka lähti ensi viikoksi Houtskäriin töihin. Toivottavasti osaa mennä oikeisiin lauttoihin, paikka on kai kolmen lautta-yhteyden päässä.
Tämä päivä onkin ollut aurinkoinen, hieno naistenpäivän ilma. Hyvää päivää kaikille meille naisille!