torstai 28. elokuuta 2008

Trimmailua

Jes, nyt on Riia ja Rella trimmattu. Tein tänään Riian "loppuun" kun aloitin viikolla trimmin Saakoskella. Ostin viime lauantaina Valkeakosken näyttelystä uudet sakset ja trimmiveitsen ja niitä piti kokeilla. Ihan hyvät olivatkin ja Riian karva irtosi sujuvasti. Vielä kun teroitutin Andiksen terän Jole-tuonnissa, niin eiköhän taas trimmit suju. Jätin molemmille tytöille päälaen karvat, koska niillä on tapana ylikasvaa vaikka muu karva on vielä suht siistin näköistä. Pään karvat saavat olla ainakin kuukauden ajan, sitten nypitään ne pois. Koirat ovat vaan aika koomisen näköisiä kun niillä on tuollainen beatles-tukka =) Ja sitten vielä kun tänään taas vaihteeksi satoi vettä ja kurahaalarit laitettiin päälle, niin olipas ainakin minulla hauskaa :D















Rellalle ostin Mustista ja Mirristä hienon T-paidan kun sitä tuntui niin viluttavan. Paita on vähän iso ja taidan siirtää sen Riialle ja käyn ostamassa Rellalle pienemmän koon.

Ilma ei ole enää mikään lämmin, päivälämpötilakin on jäänyt alle viidentoista asteen. Voi itku, pitääkö sortsit jo viedä varastoon?! Mutta sukkahousuja EN vielä suostu laittamaan!
Huomenna tulee puoli vuotta siitä kun tapasin Pekan eka kerran :) Saatamme lähteä vähän juhlistamaan asiaa illalla kylille. Akuliinassa on parikin bändiä esiintymässä Metko-tapahtuman tiimoilta.

maanantai 18. elokuuta 2008

Pikku-Julia

Tällainen pieni tähtisilmä kävi tänään äitinsä kanssa kylässä :)

















Kummityttö Julia täyttää tällä viikolla 7kk. Myös Ruska tykkäsi että Julia on ihan ihku!




sunnuntai 17. elokuuta 2008

Marja-aikaan

Vuoden kierto on taas siinä vaiheessa, että pakastinta on alettava täyttämään vitamiineilla :) Viime viikolla oltiin Seijan kanssa poimimassa mustia viinimarjoja Puttolan tilalla. Poimin koko sangollisen täyteen, viisi ja puoli kiloa. Kun pussitin ne pieninä annoksina, sain pakkaseen liki 30 pussia. Tuosta joen rannasta olen poiminut vadelmia neljä rasiallista, ja vielä pitää käydä katsomassa oisko kypsynyt lisää. Punaisia viinimarjoja olisi hyvä vielä saada, mustikat kai pitää tänäkin vuonna unohtaa. Ei taida voida edes torilta ostaa kun ovat niin kalliita.
Mansikoita en laittanut yhtään, syön niitä mieluummin tuoreina.
Perjantaina oltiin Pekan kanssa Päijänneristeilyllä; Seija ja Eino tarjosivat venekyydin Pihlajakoskelle. Reissu oli rattoisa ja ilmakin suosi. Tässä vähän maisemaa:















Ensi viikko onkin nyt omaa aikaa, kun Pekka lähti välillä töihin ;) Tekemistä kyllä riittää, muutamalta koiralta karvoja vähemmäksi ja ainakin Rellakin pitäisi piakkoin trimmata. Ja omaakin tukkaa pitäisi saada lyhyemmäksi. Puhumattakaan siivouksesta ja pyykinpesusta... kiireistä on tämä eläkeläisen aika, sain nimittäin "vakituisen" eläkkeen nyt vihdoin elokuun alusta!

maanantai 11. elokuuta 2008

Elokuuta mennään

Ei kai tämä kesä ole jo mennyt? Säät ovat menneet taas laidasta laitaan, välillä ollut tosi kylmää, väliin aurinkoa ja myös sadetta on riittänyt. No, onhan taas tullut saunavettä Saakoskelle, ehti välillä jo loppumaankin.
Rallit katseltiin omassa tienhaarassa ihan sujuvasti. Pari videota ja kuvia tuli otettua, vaikka autot menivät ohi muutamassa sekunnissa..

Viime viikon torstaina lähdettiin Pekan kanssa Tampereelle pienelle lomaselle. Yövyttiin Ilveksessä ja käytiin illan mittaan katsastamassa useampi kapakka. Paras esitys oli Falls-pubissa, missä Heikki Salo esiintyi ei- Miljoonasateen säestämänä (en nyt enää muista sitä bändiä). Perjantaina satoi rankasti, ja sen verran käveltiin kaupungilla, että käytiin Vakoilumuseossa. Olen monesti ajatellut että se olisi mielenkiintoinen paikka ja ihan kyllä kannatti käydä. Koirat olivat kotihoidossa, Marjo- ihana ihminen- tuli hoitotädiksi koko köörille.

Lauantaina koirat olivat Pekan kanssa Saakoskella kun olin Minnariikan, Laurin ja Lucan kanssa Saarijärvellä koiranäyttelyssä. Tuomarina oli Matti Luoso ja vaikka arvostelu oli oikein hyvä ja koira esiintyi erinomaisesti, niin se sai "vain" EH:n. Pahus, kun eriä ja serttejä oltiin hakemassa! No, eipä voi mitään. Uusi yritys on Valkeakoskella parin viikon päästä.