maanantai 11. elokuuta 2008

Elokuuta mennään

Ei kai tämä kesä ole jo mennyt? Säät ovat menneet taas laidasta laitaan, välillä ollut tosi kylmää, väliin aurinkoa ja myös sadetta on riittänyt. No, onhan taas tullut saunavettä Saakoskelle, ehti välillä jo loppumaankin.
Rallit katseltiin omassa tienhaarassa ihan sujuvasti. Pari videota ja kuvia tuli otettua, vaikka autot menivät ohi muutamassa sekunnissa..

Viime viikon torstaina lähdettiin Pekan kanssa Tampereelle pienelle lomaselle. Yövyttiin Ilveksessä ja käytiin illan mittaan katsastamassa useampi kapakka. Paras esitys oli Falls-pubissa, missä Heikki Salo esiintyi ei- Miljoonasateen säestämänä (en nyt enää muista sitä bändiä). Perjantaina satoi rankasti, ja sen verran käveltiin kaupungilla, että käytiin Vakoilumuseossa. Olen monesti ajatellut että se olisi mielenkiintoinen paikka ja ihan kyllä kannatti käydä. Koirat olivat kotihoidossa, Marjo- ihana ihminen- tuli hoitotädiksi koko köörille.

Lauantaina koirat olivat Pekan kanssa Saakoskella kun olin Minnariikan, Laurin ja Lucan kanssa Saarijärvellä koiranäyttelyssä. Tuomarina oli Matti Luoso ja vaikka arvostelu oli oikein hyvä ja koira esiintyi erinomaisesti, niin se sai "vain" EH:n. Pahus, kun eriä ja serttejä oltiin hakemassa! No, eipä voi mitään. Uusi yritys on Valkeakoskella parin viikon päästä.

Ei kommentteja: