lauantai 17. maaliskuuta 2012

Rellan kuulumisia

Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua tässä kolmessa viikossa. Kun Rellan lääkkeet aloitettiin, niin pari viikkoa meni oikein hyvin. Koira oli ihan entisellään, lenkkeiltiin ja toimittiin kuten ennen. Jälkitarkastuksessa toissa viikon torstaina lääkäri totesi että hengitysäänet ovat normaalit ja nesteturvotusta ei enää ole. Mutta sitten viime maanantaina Rella pyörtyi taas aamulenkillä ja toistamiseen päivällä. Olin jo ihan varma että se kuolee mun syliini. Mutta tointui kuitenkin. Vielä tiistai- ja keskiviikko-iltoina se pyörtyi, vaikka ei pitkään kävelty iltapissalenkillä :( Torstaina soitin eläinlääkärille tilanteesta. Rellalle määrättiin vielä kolmas, sydämen toimintaa vahvistava lääke ja entisen sydänlääkkeen annostusta lisättiin. Nyt se saa aamuisin Fortekor vet 5mg 1 tbl, Vetmedin vet 5mg ½ tbl ja Furovet 20mg ½ tbl. Iltaisin Vetmedin vet 5mg ½ tbl ja Furovet 20mg ½ tbl. Jos näistä lääkkeistä ei ole jatkossa oleellista apua ja Rellan vointi taas huononee, niin sitten on aika luovuttaa :/ Mutta nyt sen vointi vaikuttaa hyvältä, vien sitä vielä erikseen pienille lenkeille ja toivottavasti taas ajan myötä päästään menemään kaikki yhdessä!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samoja lääkkeitä söi myös tipsut. Nesteenpoistolääkitystä itse säätelin. Jos yskää oli enemmän annosta lisäsin. Tipsut ei pyörtyilly. Ville sai epilepsia kohtauksia. Penillä oli sydänvaivan lisäksi vielä munuaisten vajaatoiminta. Olihan se raskasta seurata kuinka niiden kunto heikkenee pikku hiljaa.. Voimia sinulle ja toivon , että lääkitys auttaa. T.Ritva

Jaana kirjoitti...

Toivon tosiaan että näistä lääkkeistä olis apua ja päästäis normaaliin elämään. Rella pyörtyi taas eilen aamuna kun yritettiin lähtee kävelemään, se on selvästi huonommassa voinnissa aamuisin :( Soitan ell huhtikuun alussa ja eiköhän jo siihen menessä nää, miten lääkkeet tehoaa. Aika vaikeaa tämä on :/