sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Pyhäinpäivän viikonloppu

Kaksoispyhät ei ole oikein minun mieleen, päivät tuntuvat aika pitkäveteisiltä. Tätä viikonloppua tosin odotin, koska tiedossa oli Popedan keikka Himoksessa jonne meidän piti Pekan kanssa mennä. Mutta suunnitelma meni pieleen, kun isäntä tuli torstaina ontuen kotiin. Oli satuttanut jalkansa työmaalla ja nilkka oli mustelmilla ja turvoksissa. Perjantaina käytiin lääkärissä ja röntgenissä ja jalkaterästä löytyi pieni murtuma. Siitä hyvästä sitten saikkua, jalka siteeseen ja kepit kainaloon. Ja hyvästi Popedan keikka. No, eiköhän ne tule uudestaan tänne päin keikalle, jospa sitten meno onnistuis.
Onneksi sentään Pekka pystyy ajamaan autoa ja tänään käytiin Saakoskella mökkiä lämmittämässä. Ilma on ollut aika vetistä, välillä vettä, räntää tai lumikuuroja. Ei taida osata päättää pitääkö vielä syksyä vai kääntyykö talven puolelle. Päivällä paistoi onneksi aurinkokin, kävin koirien kanssa metsälenkillä.

Luminen silta Saajoen yli.



















Metsässä oli lunta niin että se tarttui partaankin.




















Marraskuun aurinko ei jaksa kovin korkealle nousta. Kiva silti että edes näyttäytyy :)


Ei kommentteja: