lauantai 18. joulukuuta 2010

Kylymää ja kipeetä

Ei hyvältä näytä jos jo tässä vaiheessa talvea alkaa olemaan väsynyt pukemaan ensin itselle triplakerroksia vaatetta ennen ulosmenoa ja sitten vielä vaatettaa koirat takilla ja tossuilla. Sitä tässä on kuitenkin saanut tehdä, muuten ei parinkymmenen asteen pakkasia kestä. Pitää vaan toivoo kovasti ettei tästä nyt tule ihan viime talven toistoa. Viime talvena tehdyt koirien tossut piti taas kaivaa kaapin perältä.














Jos ei tässä pakkasessa ole ollut tarpeeksi kestämistä, niin jostain syystä reumakin on kiristänyt otettaan. Kipeinä on olleet nilkat, kyynärpää ja toiseen polveen on taas kertynyt iso nestepatti. Pari viime viikkoa olen kulkenut buranan voimalla. Onneks ensi viikolla on reumalääkäri, saa ainakin polven tyhjäksi. Pelottaa vaan kuinka huonot labratulokset on, kun olokin on ollut kehno :/
Ja sekin on ollut kurjaa, kun Pekka on ollut koko ajan töissä ja vaan piipahtanut kotona päivän tai kaksi. Jouluksi tulee sentään kotiin, muutamaksi päiväksi. Onneksi lahja-asiat sain hoidettua kuntoon ajoissa, odottavat vaan jakelua tai noutamista. No, joulu tulee ja menee, onneksi on sopivasti viikonloppuna ettei tule ekstrapyhiä!

2 kommenttia:

imlacking kirjoitti...

Ja nyt kun on ollut vielä silleen, että noi asteet vaihtelee. Tyyliin että tänään ois vaikka -20 ja huomenna -6. Huomenna sitten laittais vähemmän vaatetta ja huomaakin että tuulee ihan hitosti ja onkin periaatteessa saman verran asteita tai jopa enemmän just ton tuulen takia kuin tänäänkin.

Jaana kirjoitti...

No näinhän se on mennyt. Jos on vähemmän asteita, niin ihan varmaan tuulee ettei vaan tuntuis lämpöisemmältä :O