perjantai 18. kesäkuuta 2010

Twilight time

Tässä keväällä alkoi tv:ssa uusi sarja, jota kehua retosteltiin lehdissä kovastikin. Ajattelin sitten vilkaista miltä sarja vaikuttaa kun eka jakso tuli. Ja eihän siinä sitten muuta tarvittu kun jäin kerralla koukkuun. Sarja on True blood. Sarjassa seikkailevat vampyyrit ja ihmiset sikinsokin ja muitakin ihme otuksia mahtuu mukaan. Itse asiassa se on tosi omituinen sarja, ehkä siksi älyttömyydellään niin viehättääkin. Tai sitten minulla on omituinen mielikuvitus!
No sitten kun eräs tuttava kuuli että pidän ko. sarjasta, niin hän antoi minulle lainaksi pari kirjaa. Ne kirjat olivat Stephenie Meyerin Houkutus ja Uusikuu. Näissä kirjoissa on sama teema, eli vampyyreita tavisihmisten elämässä. Tähän sarjaan kuuluu kaksi muuta osaa Epäilys ja Aamunkoi ja ne tietysti
piti lainata kirjastosta. Eikä siinä kaikki, nuo kaksi ekaa osaa on tehty elokuvaksi, joten kun huomasin kaupassa Houkutus dvd:n, niin ostin sen itelle ja toisen osan vuokrasin kioskilta. Eikä siinä vieläkään kaikki; kesäkuun lopulla tulee elokuvateatteriin uusi filmaus kolmannesta Epäilys-kirjasta. Ei kai auta muu kuin mennä katsomaan!
Niin, ja tänään hain kirjastosta Charlaine Harrisin kirjan Veren voima, jonka pohjalta True blood -sarja on tehty. Ja varauksessa on tästäkin kirjasarjasta toinen osa...
















Tämä Twilight -sarja on ollut erityisesti nuorison suosima ja jos tarkasti katsoo kuvaa, niin Aamunkoi-kirjan selkämyksen yläosassa lukee luokittelu 'TEINI' - vähän melkein hävetti lainata se :))

2 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Täällähän on näemmä ihan uudenlainen ulkoasu ja yläotsikon kuvakin taas vaihtunut :)

Minä katsoin tuon ensimmäisen Twilight elokuvan ja jäin kyllä huuli pyöreäksi, että näinkö tylsä se oli? Se oli siis mielestäni aivan mitätön ja suunnattu ilmeisesti 14-vuotiaille.

Ehkä ne kirjat on parempia! :)

Bullukat kirjoitti...

Sä olet ihan addiktoitunut vampyyriteemaan. Itse en ole tuota sarjaa seurannut. Mutta tiedän kyllä muitakin lisäksesi, jotka ovat jääneet koukkuun.