maanantai 9. kesäkuuta 2008

Kesä ja hyttyset

Niinpä, kesään valitettavasti liittyvät nämä pienet mutta kiusalliset lieveilmiöt... Eipä noista täällä cityssä ole juurikaan haittaa, mutta viime viikolla Saakoskella ne tekivät joukkorynnäkön täysillä päin, sekä minuun että koiriin. En tietenkään osannut varautua moiseen tykitykseen, koska ötököistä ei aiemmin keväällä ollut haittaa. Mutta nyt kun kesä tuli taas vähäksi aikaa käymään ja lämpö oli liki hellelukemissa, niin KAIKKI hyttyset olivat löytäneet tiensä juuri meidän pihaan =O No, kestettävähän se oli, onneksi Pekan auton varastoista löytyi jonkun lajin Offia, joka auttoi. Koirien kimpussa hyttyset myös pyörivät, ja myöskin mäkäräiset, ne pirulaiset! Ne purevat palasen nahkasta, etenkin ne kiusasivat Ruskan masua. Lauantaina päätin tehdä vastahyökkäyksen, ja kaupasta lähti mukaan hyttysverho oveen, hyttyssavuja ja tietysti Offia lisää. Koirille ostin yrttipannat, tosin epäilin niiden tehoa, mutta piti nyt jotain kokeilla. Ei ne ainakaan mäkäräisiin tehonneet, mutta ehkä hyttyset hieman perääntyivät hajua. Kaipa sitä vaan pitää tottua, jos meinaa maalaiselämästä nauttia!

Riian sairasloma on päättynyt, lääkekuuri syöty ja vointi täysin normaali :) Sillä alkoi juoksu reilu viikko sitten ja kaipa Rella ja Ruska seuraavat kohta perässä. Ruska on kapisen ketun näköinen, niin massiivinen karvanlähtö sillä taas on ollut. Pitää varmaan pestä se oikein shampoolla, kun nyt ei ole oikein hyviä uintikelejäkään.

Ei kommentteja: