18.2.1989 kävin hakemassa Espoon Matinkylästä Wigsands- kennelistä Repekan, kovasti ja kauan odottamani oman koiran. Repekka tuli tosin minulle alkuun sijoitukseen, mutta se ei vaikuttanut siihen huimaan ylpeyteen ja onnen tunteeseen kun lähdin kotiin koira mukanani! Otsikko voisi yhtä hyvin olla elämää kääpiösnautserin kanssa 20 vuotta, koska koko tänä aikana olen ollut ilman nausteria vain n. puolisen vuotta :)
Olisi mielenkiintoista tietää montako kilometriä hauvakävelyä on näinä vuosina tullut kuljettua; tuhansia luultavasti. Koiraharrastus kaikenkaikkiaan on antanut niin valtavan paljon, eikä vähiten kaikkia niitä uusia ihmisiä, joista on tullut tuttavia ja hyviä ystäviä. Näyttelyissä ja kilpailuissa on tullut kuljettua ja vaikka en enää olekaan aktiiviharrastaja, niin koirilla on erittäin tärkeä tehtävä seuralaisina ja kunnon ylläpitäjänä. Luulen että ilman koiria reuma olisi tuhonnut terveyttäni paljon pahemmin.
Koiran omistaminen on elämäntapa, niiden tarpeet on melkein aina otettava huomioon ennen omia. Kiitos sukulaisten ja ystävien, olen välillä päässyt myös reissaamaan kun koirat ovat pääseet hoitoon!
Olen päättänyt, että tämä nykyinen koiralauma ei enää tästä kasva, ja kun niistä aika joskus jättää, niin en enää uutta koiraa ota. Mutta sitten kun se tilanne on edessä, niin pitää katsoa missä elämäntilanteessa itse on. Siihen asti koirallinen elämä jatkuu, sillä..
Jos sinulla ei ole koiraa, ei edes yhtä, sinussa ei välttämättä ole mitään vikaa, mutta elämässäsi saattaa olla. ( Roger Caras)
2 kommenttia:
Tulipa mukavia muistoja mieleen kun näin Rebekan. Omasta valokuva-albumista löytyy kuva, missä pikkumusta istuu kauhuissaan sohvallani ja pelkää kissaa.
Paljon ovat koiralliset vuodet antaneet. Minulla niitä on takana jo 24.
Toivottavasti saat nauttia laumastasi vielä pitkään.
Minulla on myös se sama kuva, eipä tiennyt Repekka silloin että vielä saa kaveriksi kissan :)
Eiköhän näistä vielä ole seuraa moneksi vuodeksi, vanhetaan tässä yhdessä..
Lähetä kommentti